Lauri Maijala on dramatisoinut ja ohjannut Turun kaupunginteatteriin Seitsemän veljestä. Näyttömökuvilla, musiikilla ja veljesten vaihtuvilla roolipuvuilla etsitään ajallista kerrostuneisuutta; tavoitellaan yhtymäkohtia myös nykykyhetkeen. Teksti on Kiveä.

Esitys on kooste yksittäisiä kohtauksia. Kiven tekstin luentamonologit häiritsevät. Kokonaisuus on vähemmän kuin osiensa summa. Alussa on muutaman minuutin kaunis jakso, jossa tehdään kunniaa Ritva ja Kalle Holmbergin sekä legendaaristen näyttelijöiden 1970-luvun Seitsemälle veljekselle.

Irrallisten näyttämötemppujen kavalkadi kääntyy itseään vastaan ja saa katsojan tuntemaan epämukavuutta väärällä tavalla. Hiidenkiven muuntaminen ravintolaksi on mielestäni dramaturginen huti. Laurin saarna ei toimi ravintolamiljöössä, vaikka se on taitavasti esitetty:näyttämöasetelman ja tekstin välillä on railona avautuva ristiriita. Kahden veljeksen huumepiikitykset aiheuttivat katsomossa nolouden pusertamia huokauksia: ”Voi ei”. Viertolan isännän pukeminen cowboyasuun saa nielaisemaan kahdesti. Joulukohtauksen viimeisen ehtoollisen ja saksalaisen jouluidyllin tapailulla sekä veljesten keskinäisillä suudelmilla tehdään tiettäväksi, että nyt tehdään Suurta Teatteria.

Veljekset eivät ole yksilöitä, vaan remeltävä joukkio. Näyttelijät ovat hyviä. On harmillista, että heillä ei ole mahdollisuutta loistaa. Kiven uljas perustarina ei välity. Veljesten kasvukertomus jää viitteelliseksi. Ellei sitä tunne, näytelmä jättää hämmennykseen: miksi tämä on tehty ?

Loppunostatukset ja Juhanin poistuminen viimeisenä tyhjältä näyttämöltä Seitsemän veljeksen lopun rivejä tapaillen hapuilevat sentään vaikuttavuuden liepeitä. Niillä näytelmä ei kuitenkaan pelastu. Esityksestä puuttuu ilo. Pohjavireenä on viha ja halveksunta. Lopputaputukset olivat vaisuja. Näyttelijät kumarsivat ennalta harjoitellun mukaisesti. Hienoa, että myös tekniikan edustajat pääsivät pokkaamaan. Ylimääräisiä kiitoskierroksia ei haluttu. Yleisö poistui hiljaisena.

Ingmar Bergmanin jäähyväiselokuvassa Fanny ja Alexander teatterinjohtaja Oscar Ekdahl toteaa haikeasti teatterin pienen maailman joskus heijastavan ulkopuolella olevaa suurta maailmaa. Tästä on teatterissa mielestäni perimmäisesti kysymys. Jos yhteyttä kahden maailman välillä ei ole, teatterin taika jää saavuttamatta. Äkeä kalkki sousi sisimmässäni salista poistuessani: miksi Seitsemän veljeksen tekijät tyytyivät esitykseen, joka varjonyrkkeilee omassa kuplassaan ? Miksi ei haluttu tehdä illuusiosta totta ?

Lavastus on kekseliäs ja visuaalisesti vaikuttava. Ehkä näytelmä toimisi, jos tekstinä olisi muu kuin Aleksis Kiven klassikko. Nyt tekstin ja muodon välillä on sovittamaton ristiriita.

Hannu Katajamäki


Blogin kirjoittaja

hannu katajamaki

Itseni ja toivottavasti myös muiden mielen virkistykseksi teen ajankohtaisia huomioita. Kiinnostukseni kohteet ovat monet. Vielä en osaa arvioida, mihin matka johtaa. Tie on avoin ja risteyksiä on paljon. Tämä matkaanlähtö on täynnä lumousta.

Jäin eläkkeelle 1.12.2016 Vaasan yliopiston aluetieteen professuurista. Koulutukseltani olen valtiotieteen tohtori.

- Hannu Katajamäki

Tutustu minuun ›