Mitä useammissa paikallisyhteisöissä on mahdollisuus hyvään elämään, sitä enemmän maailmassa on toivoa. Toivon maantiede tutkii menestyvien paikallisyhteisöjen syntymisen edellytyksiä ja näkökulma on koko maapalloa koskeva.
Siirtomaavallan aika synnytti perustavanlaatuisen globaalin eriarvoisuuden asetelman, joka pelkistyy sanontaan rikas pohjoinen ja köyhä etelä. Tämän seurauksena eteläisen pallonpuoliskon paikallisyhteisöjen mahdollisuudet luoda itselleen hyvän elämän edellytyksiä ovat rajatumpia kuin pohjoisen paikallisyhteisöillä.
Tarvitaan paljon solidaarisuutta, jotta toivon maantiede saisi enemmän mahdollisuuksia maapallon hätää kärsivillä alueilla. Toivon maantiede heikkenee, jos maapallon köyhät paikallisyhteisöt nähdään vain pohjoisen pallonpuoliskon resurssialueina.
Jos epäoikeudenmukaisuuden perimmäisiin syihin ei puututa riittävän ajoissa, sikiää väkivaltaa ja sotia. Toivon maantieteen ydinprosessi on oikeudenmukaisuuden, turvallisuuden ja taloudellisten resurssien takaaminen maapallon kaikille paikallisyhteisöille. Keskeisiä ovat inhimillisten voimavarojen ja taloudellisen oikeudemukaisuuden lisäämiseen sekä luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen ja rauhanturvaamiseen liittyvät käytännön toimet. Ilmastonmuutoksen suitsiminen on maapallon paikallisyhteisöjen kohtalonkysymys.
Ihmiskunnan evoluutio ja kestävä kehitys edellyttävät monenlaisia paikallisyhteisöjä. Toivon maantiede kunnioittaa ihmisten pyrkimyksiä elää elämäänsä siellä, missä he tuntevat elämänsä täydeksi ja eniten mahdollisuuksia antavaksi.
Kenelläkään ei ole oikeutta päättää, mitkä paikallisyhteisöt ovat tärkeitä ja mitkä vähemmän tärkeitä. Helsingin Katajanokka, New Yorkin Manhattan, Turun Nummenmäki ja Saharan eteläpuolisen Afrikan kylät ovat toivon maantieteen näkökulmasta yhtä tärkeitä maailman kansalaisten arjen ympäristöjä. Toivolle on annettava kaikkialla mahdollisuus.
Hannu Katajamäki
