Valtakunnanmediat julkaisevat tämän tästä tiedonkeruuyrityksillä teetettyjä kansalaiskyselyjä. Kysymyksenasettelut ovat yksinkertaistettuja ja vastausvaihtoehdot tarkoitushakuisia. Tieteellisyyden kriteerit täyttyvät vajavaisesti. Tuloksia julkaistaan suureellisesti.
Haetaan vastakkainasetteluja ja niistä myös eniten uutisoidaan. Alan klassikko on, pitääkö koko maa pitää asuttuna. Syntyy mehevän tunnekylläinen ”keskustelu”, jossa ääripäiden edustajat ottavat kantaa ja tarttuvat tarjottuun täkyyn kuin Rapalan vieheeseen. ”Tutkimuksen” teettäneessä toimituksessa juhlitaan klikkausten ja kommenttien määrää: taas on tehty merkittävä yhteiskunnallinen avaus. Luottoaluetutkijaan otetaan yhteyttä, joka toteaa, että koko maan asuttuna pitäminen on mahdotonta.Tämä kommentti synnyttää uudet somelaineet ja toimituksessa läiskivät jälleen ylävitoset.
Tyypillistä on myös kevytgallupien reipas ylitulkinta. Pienetkin siirtymät puoluekannatusmittauksissa uutisoidaan sensaatioina. Vieläkään ei ole sisäistetty uutisen lopussa rituaalinomaisesti toistetun hokeman merkitystä: ”Virhemarginaali on niin ja niin monta prosenttiyksikköä suuntaansa”.
Monimutkainen yhteiskunnallinen tilanne ja siihen liittyvät vyyhtimäiset vaikutusyhteydet edellyttäisivät esimerkiksi aluekehitykseen liittyvissä kysymyksissä kunnianhimoista syväjournalismia ja perehtymistä alan tieteellisiin tutkimuksiin. Ajan vaatimusten vastaisesti on kuitenkin siirrytty mutkia suoristavaan sirpalejournalismiin, jonka kruununjalokiviä ovat tiuhaan julkaistavat kevytgallupit.
Hannu Katajamäki
