Satu Ihana Kaan ja Eurooppakoistisen suuren elämänmuutoksen seurauksista

Olivatpa kerran onnellisen seesteisestä elämästä nauttineet Ihana Kaa ja Eurooppakoistinen. Sitten rauha järkkyi perustavanlaatuisesti:

Ihana Kaa heräsi tietoisuuteen paikan hengestä Auvon metsän osallisuuskalliolla. Sumun seestyessä avautui näkymä sataman suuhun. Harmauden pyörteestä lähestyi vene. Korkea taka-aalto kannatteli monenväristen kuplien kimaraista kolmoiskierrettä. Ilmassa väreili vaahtokirjaimin: ”Älykäs erikoistuminen on prosessi ja edellyttää yhdistävää sosiaalista pääomaa.”

Ihana Kaa leijutti itsensä vedentäyteisen kuivatelakan tyveen. Hän tunnisti veneessä Eurooppakoistisen tutunväristen pelastusliivien koristeellisesta kantokahvasta. Kevyesti lipui vene ja tavoitti laiturin kyljen höyhenesti hipaisten. Eurooppakoistinen oli ylpeä veneensä uudesta resilienssimoottorista; matka Röölästä oli sujahtanut alle kymmenessä minuutissa.

Eurooppakoistinen pökkäsi salaista kiveä ja telakan suun sulut alkoivat kirkuen sulkeutua. Vesi horisi alemmaksi ja pian se oli imuuntunut olemattomiin. Lempeät markkinavoimat tanssauttivat Ihana Kaan ja Eurooppakoistisen kuivatelakan pohjalle. Epäröimättä Eurooppakoistinen alkoi remmihepulin ja telakan takaseinään ilmaantui aukko. Siitä alkoi luovan tuhon synnyttämä kehityskäytävä ja oli tutkittava, mihin se johtaa.

Eurooppakoistisen sytyttämän loisteen valossa lähdettiin. Kosteutta seurasi kuivuus. Ohitettiin oikein taloutta ennustaneiden ekonomistien tyhjää tuikkiva ja röhönaurua simuloiva kunniaseinä. Vieritse lipui johtavien asiantuntijoiden puolikilometrinen matrikkeli. Kuului vaimeita avunhuutoja. Käynnissä oli hallituksen sote-seminaari, jonka aloituspuheenvuoro oli Ihanan Kaan ja Eurooppakoistisen osuessa kohdalle kestänyt viidettä vuorokautta. Kulkijat katsoivat panssarilasin läpi kuultavia seminaariyleisön avuttomasti kurkottavia käsiä ja sätkiviä vartaloita.

Vastaan tuli tyhjästä materialisoituen Ylen innosta tärisevä palvelumuotoilija. Hän esitteli kuulijoiden whatsappviesteihin perustuvaa alueradioihin tarkoitettua bottia, jonka sanavarasto oli viisinkertainen perinteiseen alueradion juontajaan verrattuna. Kuulijoiden mielistelyn, sinättelyn ja juontajan omille puheille hohottelun algoritmi oli vielä kehitteillä, mutta läpimurto oli lähellä. Rohkaisevat uutiset kerrottuan palvelumuotoilija katosi siniseen usvakierteeseen.

Kohdalle ilmaantui iloinen ryhmä. Jäsenillä oli meneillään kilpailu: kuinka moneen yhteyteen sanan ”ihana” voi liittää. Ihana Kaa oli hämmentynyt, sillä hän oli aina pitänyt etunimeään ainutlaatuisena. Lumous särkyi ja Ihana Kaa joutui vapinaäänellä parahtamaan: ”Pilasittepa päiväni ihanasti.” Sanakilpaileva seurue loittoni, mutta vielä kuului vaimeasti: ”Olipa ihanasti sanottu, niin ihanan oivaltavasti. Kyllä on ihanaa kohdata ihanasti resonoivaa kokemusasiantuntijan arjen ihanaa luovuuttta noin ihanassa kontekstissa. Siitä syntyi niin ihania konnotaatioita. Tämä oli ihana lisä narratiiviimme.”

Eurooppakoistisen silmät viiruuntuivat ja hän tarttui hehkuväriä sisältävään spraymaalitölkkiinsä. Vakaalla kädellä ja suurin kirjaimin hän leiskautti kehityskäytävän seinään: ”Ihana pilaa ilman.” Ihana Kaa puolustutui hölmistyneenä: ”Ajattelen, ettei minulla ole ilmavaivoja.” Tähän Eurooppakoistinen: ” Itse ajattelen, että senkin homekorva. En minä sinua tarkoita, vaan tuon edellä kulkevan itseriittoisen joukkion synnyttämää hegemonista diskurssia, joka on madaltanut kauniin sanan sisällyttömäksi kumajaiseksi, kuulit oikein kumajaiseksi.”

Eurooppakoistinen seestyi saatuaan ilmaistuksi itseään kauan vaivanneen hengenahdistuksen. Vähittäin matka vei tuntemattoman pimeälle puolelle. Ihana Kaa alkoi epäröidä, mutta Eurooppakoistinen rauhoitteli: ”Minulla on tiekartta. Se ohjaa meitä strategisesti kohti uutta päätösperusteista ekosysteemiä.” Kun tiekartta oli johdattanut matkalaiset ajan ikuisuusjatkumoon, tuli vastaan seinä. Sen pinta hehkui ylenkatseisesti. Kulkijoiden taakse kirahti läpipääsemätön ovi. Ihana Kaa ja Eurooppakoistinen jäivät jumiin kapeaan umpioon, jonka yläosa suli loputtomaan pimeyteen.

Ylimielisesti hohkaavaan etuseinään pyörteili viesti: ”Olette vuosikausia esiintyneet vakavasti otettavina tutkijoina. Nyt narutuksenne loppuu. Tähän päätyy, kun kopioi sokeasti muiden ajatuksia, kun ei ajattele itse. Vasta kun opitte mukauttamaan megatrendit maantieteelliseen todellisuuteen, lopettamaan viisaiksi luulemanne latteudet ja hourupäiset hokemanne, pääsette ehkä eteenpäin. Toisaalta voitte uskotella olevanne osa kompleksista harhaa. Ehkei tämä olekaan ainoastaan teitä koskeva pirullinen ongelma, vaan yleisemminkin henkensä hapattaneen yhteiskuntatieteen ikoninen lopputulema.”

Samaan aikaan johtava työelämäprofessoriAuvo ilmaantui nimikkometsänsä osallisuuskalliolle. Lepoisa tuulenhaistelu keskeytyi, kun Auvo sai vainun. Oli lähdettävä sen perään. Matka vei kehityskäytävän suulle. Rohkea eteneminen päättyi suljetun oven taakse. Sen takaa kuului nyyhkytyksensekaista ärhentelyä. Auvo otti viittansa poimuista klarinetin ja alkoi soittaa Mozartin klarinettikonserton hidasta osaa.

Ovi aukeni helpottuneesti kehräten. Ahtaassa kolossa olivat Ihana Kaa ja Eurooppakoistinen hyvin hädissään ja jotenkin katuvaisina. Auvo lohdutteli heitä ja johdatti epäonniset matkalaiset turvallisesti kuivatelakan laiturille. Auvo ilmoitti, että paluuta entiseen elämään ei enää ole. Parivaljakon tuli liittyä ajatuspaja Paikan Poikiin ja siirtyä Auvon metsän siimeksiin.

Digiloikkaakin komeammin Ihana Kaa ja Eurooppakoistinen löyhähtivät Auvon metsän korkeimmalle kohdalle. Sieltä he näkivät ylevän kauniin maiseman: ruskeana kimaltavan joen, kaksi kirkontornia, kaksi purjelaivaa ja vanhan linnan. Sillä hetkellä tuoreista Paikan Pojista tuli myös Auvon metsän Iloisia Veikkoja. Metsässä he alkoivat elää haltioituneesti ystävllisten puien, kettujen, kauriiden, jäniksenpoikien, oravien ja mustarastaiden kanssa. Kavala kumu oli etäällä ja elämällä todellinen tarkoitus. Paikkaperustaisuuden tosiolemus oli löytynyt Auvon viisauden ansiosta.

Suuren eheytymisen synnyttämässä luovuuden karkelossa Ihana Kaa ja Eurooppakoistinen kirjoittivat Kurt Cobainille omistamansa kirjan ”Tuoksuu kuin paikan henki”. Pandemioiden jälkeisessä maailmassa kirjasta tuli valtava menestys ja se käännettiin yli viidellekymmenenelle kielelle. Ihana Kaasta ja Eurooppakoistisesta tuli ikonisia maailmantähtiä, joiden luennot olivat. henkeäsalpaavan yhteisöllisyyden korkeaa veisua. Heidän managerinaan ja hinnoittelijanaan oli työelämäakateemikoksi ylennetty uuttera Auvo.

Erään huiman luennon jälkeen toimittaja kysyi Eurooppakoistiselta: ”Voitko avata, mistä tämä kaikki kertoo ?” Eurooppakoistinen katsoi ihmeikkästi ja vastasi: ”Olemme tottuneet avaamaan ovia ja kertomaan uuden maailman perusteista. Meillä ei ole tarvetta lisäavauksiin eikä uusiin kertomuksiin.”

Auvon metsän infrastrutuuri osoittautui riittämättömäksi ja oli etsittävä laajempi sijainti, johon voitaisiin perustaa paikkaperustaisuuden globaali tutkimusyhteisö. Auvo päätti tarjota mahdollisuutta Ristiholman yliopistolle, sillä hän oli kuullut eräältä ystävältään paljon hyvää tuosta oikeasta pienestä yliopistosta meren rannalla.

Ristiholman yliopisto torjui Auvon tarjouksen. Kävi ilmi, että yliopiston johdossa oli ikiaikaisesti välittynyt perintönä tieto yhteiskunnallisen humanismin nimellä tunnetun oppirakennelman turmiollisesta vaikutuksesta Ristiholman yliopiston olevaisuuteen. Tämä törkeä eetos oli aikanaan hävyttömästi haastanut yliopiston paikallisten suuryritysten lipomiseen perustuvan mielistelystrategian. Auvon yhteistyötarjouksessa aistittiin tuoksahtavan salajuoni, jonka avulla yhteiskunnallisen humanismin tympeä aave herätettäisiin henkiin.

Auvo kääntyi Itänevan korkeakoulupäättäjien puoleen. Sopimus syntyi puolen tunnin neuvottelujen jälkeen. Alle kymmenessä vuodessa kaupunkiin syntyi uuden paikallisuuden globaali oaamiskeskittymä, jossa työskenteli useita satoja huippututkijoita. Aikanaan Itänevalla juhlittiin myös nobelisteja.

Ihana Kaa, Eurooppakoistinen ja Auvo saivat näköispatsaat Itänevan keskustorille, jota reunustivat 45 kerroksiset pilvenpiirtäjät. Niistä yhden ylimmässä kerroksessa sijaitsi baari Avaruuden laita, jossa juotiin ainaisen riemun tunnelmissa interglokaalisia paukahroksia. Grogin ainesosat olivat tujaus Isonpaikan ponua, hujaus Kauppakylän tärpättiä ja kumaus Nokitienoon tervaksista.

Kun kirkkaalla ilmalla suuntasi Avaruuden laidan terassilta kaukonäkimen kohti rannikkoa, saattoi erottaa Ristiholman yliopiston vuosi vuodelta himmeämmin kelmeilevät valot. Yhtenä maaliskuun tähtiyönä niitä ei enää näkynyt.

Sen pituinen se.

Hannu Katajamäki


Lisää kirjoituksia

 

Blogin kirjoittaja

hannu katajamaki

Itseni ja toivottavasti myös muiden mielen virkistykseksi teen ajankohtaisia huomioita. Kiinnostukseni kohteet ovat monet. Vielä en osaa arvioida, mihin matka johtaa. Tie on avoin ja risteyksiä on paljon. Tämä matkaanlähtö on täynnä lumousta.

Jäin eläkkeelle 1.12.2016 Vaasan yliopiston aluetieteen professuurista. Koulutukseltani olen valtiotieteen tohtori.

- Hannu Katajamäki

Tutustu minuun ›